Syvällä / pinnalla

Porin Mäntyluodossa on tehty maailmanluokan meritekniikkaa jo yli viisikymmentä vuotta. Alkuperäiset suunnitelmat alueen käytöstä auto- ja ydinvoimateollisuuden parissa muuttuivat, kun ranskalainen Forex Neptune -yhtiö tilasi Pentagone-tyyppisen öljynporauslautan vuonna 1972.

Öljynporauslauttojen kysyntä lähti liikkeelle jo 1960-luvulla ja vauhdittui ensimmäisen öljykriisin ja Pohjanmeren öljybuumin ansiosta 1970-luvun alussa. Tehtaan koko ja toiminta kasvoivat. Toinen öljykriisi vuonna 1979 toi mukanaan lisää merkittäviä tilauksia, kuten kolme jäävahvistettua öljynporauslaivaa Neuvostoliittoon.

Parhaimmillaan tehdas työllisti 1980-luvun alussa yli 1 500 henkilöä ja saman verran alihankkijoita.

Vuosikymmenien mittaan Mäntyluodon tehtailla on suunniteltu ja valmistettu muun muassa erityyppisiä öljynporauslauttoja, laivojen runkoja sekä erikoisaluksia. Syvänmeren öljynporaukseen pystyviä spar-lauttoja on maailmassa yhteensä noin 25, ja niistä 17:n rungot valmistettiin Mäntyluodossa vuosien 1997–2009 aikana.

Öljynporauslauttabisneksen hyydyttyä tehtaalla on keskitytty merituulivoiman rakenteisiin. Merkkinä tästä on Tahkoluodon edustalle 2010-luvulla rakennettu maailman ensimmäinen arktisiin olosuhteisiin suunniteltu merituulipuisto.

Mäntyluodon tehtaan historiassa näkyy jatkuva sopeutuminen ja uudistuminen. Takana on pitkä taival öljyteollisuudesta merituulivoimaan ja arktisten jäänmurtajien rakenteisiin.

Levyseppä, hitsaaja, putkiasentaja, telinemies, nosturikuski, laitoshuoltaja…

Mäntyluodon tehdas työllisti monialaisia raskaan työn tekijöitä. Työasennot, painavat työkalut ja vaihtelevat sääolot koettelivat työntekijöiden kehoa. Polvet turtuivat ja niskat jäykistyivät hankalissa työasennoissa jättimäisten teräselementtien keskellä. Joku hitsasi ponttonien sisällä ja toinen reilun sadan metrin korkeudessa.

Vastuu oli suuri. Öljynporauslauttojen rakenteiden tuli kestää äärimmäisiä olosuhteita merellä.  Hitsaussaumojen laatu ja asennusten tarkkuus oli tärkeä osa suurempaa kokonaisuutta. Työpäivät käynnistyivät työnjaolla tai jatkuivat siitä, mihin edellisenä päivänä oli jääty. Tauoilla jonotettiin ruokalaan tai syötiin omia eväitä tupakansavun täyttämissä taukotuvissa.

Työporukoissa syntyi monenlaista huumoria, joka kevensi raskasta työtä. Saunailloissa ja lauttaprojektit päättäneissä sikajuhlissa tarjoilut eivät yleensä loppuneet kesken. Moni viihtyi työssään vuosikymmeniä, alan nousu- ja laskusuhdanteista huolimatta.

Mäntyluodon tehtaan vähemmän meluisaa työtä tekivät insinöörit. Suunnittelulautojen äärellä syntyivät lauttojen merikelpoisuuteen liittyvät laskelmat ja työpiirustukset. Haasteet olivat mittavia: vuonna 1974 insinöörit sovittivat maailman suurimman öljynporauslautan, aiemmin Japanissa rakennetun Ocean Rangerin, täkäläisiin valmistusolosuhteisiin sopivaksi.

1980-luvun puolivälissä suunnittelutyöt siirtyivät tietokoneille. Tehdas investoi neljä miljoonaa markkaa maksaneeseen CAD-järjestelmään, joka paransi mittatarkkuutta ja rakenteiden laatua. Vuonna 1986 Mäntyluotoon saapui hitsausrobotteja valmistamaan arktisten jack up -lauttojen jalkarakenteita Viipurin telakalle.

Työ vaati tarkkuutta ja kokonaisuuksien hallintaa. Välillä insinöörit olivat mukana tehtaan hallissa tai jopa merellä varmistamassa, että suunnitelmat toimivat käytännössä. Suunnittelutyössä korostui myös sosiaalinen puoli: insinöörien piti tulla toimeen sekä paikallisten raskaan työn tekijöiden että ulkomaisten tilaajien kanssa.

Tehtaan toimistossa työskenteli pääsääntöisesti joukko naisia palkanlaskijoina, puhelinvaihteenhoitajina ja konttoristeina. Työ opittiin työn äärellä ja moni tulikin tehtaaseen suoraan keskikoulusta.

Palkat laskettiin aluksi käsin. Tietotekniikan kehittyessä käsinlaskemiseen luotettiin edelleen, piti olla hereillä ja laskea itse. ATK koettiin pitkään vieraana ja vaikeana, mutta lopulta se helpotti työtä. Puhelinvaihteenhoitajat tunnistivat tehdaslaisten äänet, opastivat vieraat oikealle henkilölle ja vastaanottivat kansainvälisetkin vieraat.

Vaikka Mäntyluodon tehtaan nimi vaihtui ja monet toimistonväestä pelkäsivät muutosten myötä työnsä puolesta, työt jatkuivat aina lähes ennallaan. Koettiin, että toimistotyötä arvostettiin ja työnantajaan luotettiin. Vaikeatkin tehtävät hoidettiin yhdessä työkaverien kesken. Tehdas oli hyvä paikka, mistä kertovat vuosikymmeniä kestäneet työurat.

Mäntyluodon tehtaan lakisääteinen työterveyshuolto alkoi systemaattisesti kehittyä 1980-luvun alkupuolella, jolloin tehdas laajeni ja henkilöstömäärä kasvoi räjähdysmäisesti. Ensimmäiset vuodet olivat hektisiä: samanaikaisesti rakennettiin laivoja ja öljynporauslauttoja ja parhaimmillaan alueella työskenteli jopa 3000 työntekijää.

Työterveysasema sijaitsi tehtaan ytimessä. Henkilöstöön kuuluivat lääkäri, kaksi työterveyshoitajaa, sihteeri ja fysioterapeutti. Työpäivät alkoivat kellokortin leimauksella klo 8 ja päättyivät klo 16, mutta tarvittaessa joustettiin.

Alkuvuosina ei ollut vakiintuneita käytäntöjä eikä kunnollista perehdytystä. Työpäivät kuluivat tapaturmien hoidossa, terveystarkastuksissa ja arjen vaivojen parissa. 1980-luvulla työterveyshuollossa päästiin kehityksen kärkeen, kun käyttöön otettiin oma sähköinen potilastietojärjestelmä. Työtä kehitettiin jatkuvasti. Perustettiin kuntoutusryhmiä, tehtiin laajoja terveystarkastuksia ja osallistuttiin aktiivisesti työturvallisuuden parantamiseen yhdessä muun tehtaan henkilöstön kanssa. Työterveys oli kaikkien yhteinen asia, niin työntekijän kuin tehtaanjohdonkin.

Tehtaan hiljentyessä 1990-luvulla työterveyspalveluja alettiin myydä myös ulkopuolisille. Lopulta tehtaan oma terveysasema siirtyi osaksi yksityistä lääkärikeskusta.

Öljynporauslauttojen valtava koko teki työstä raskasta ja paikoin vaarallista, etenkin kiireessä. Kymmenien alihankkijoiden kanssa työskentely hankaloitti työturvallisuuden valvontaa. Alkuvuosina suojavarusteita ei juuri käytetty, ja onnettomuuksia sattui ruhjeista vakaviin loukkaantumisiin.

Viimeistään 1980-luvulla työturvallisuus parani. Työsuojeluvaltuutetut, tehdaspalokunta ja säännölliset tarkastukset tulivat osaksi arkea. Rakennustelineet muuttuivat turvallisemmiksi, ergonomiaan kiinnitettiin huomiota ja suojavarusteista tuli pakollisia.

Kansainväliset tilaajat tiukensivat turvallisuuskäytäntöjä edelleen. 1990-luvulla norjalainen omistaja Aker Maritime toi mukanaan viikoittaiset työsuojelukierrokset. 2000-luvulla tehtaan ranskalainen omistaja Technip ja amerikkalaiset tilaajat nostivat turvallisuuskulttuurin uudelle tasolle.

Turvallisuudesta tuli lopulta osa työntekijöiden identiteettiä – kypärän puuttuminen tuntui kuin housut olisivat jääneet kotiin.

Maailman suurimpiin öljyntuottajamaihin jo 1970-luvulla kuulunut sosialistinen Neuvostoliitto oli Rauma-Repolalle tärkeä kauppakumppani. Kaupan ehtoja sanelivat bilateraalisen kaupan säännöt, joiden mukaan maiden välisen viennin ja tuonnin piti olla suunnilleen yhtä suuret.

Neuvostoliiton talousjärjestelmässä noudatettiin viisivuotissuunnitelmaa. Tämä helpotti kaupantekoa, sillä naapurimaan ostot tiedettiin hyvissä ajoin. Suomalaisista yrityksistä kaikilla oli omat vakiintuneet alueensa: Wärtsilällä jäänmurtajat, Hollmingilla merentutkimuslaivat ja Valmetilla asuntolaivat. Rauma-Repola teki öljynporauslautat ja –laivat sekä säiliöalukset.

Öljynporauslauttakauppaa vauhditti silti eniten öljyn maailmanmarkkinahinta. Korkean hinnan aikaan öljyä kannatti etsiä hankalammistakin paikoista, ja porauslaitteille syntyi kysyntää.

Porilaiset saivat Moskovan neuvottelujen tuloksena jättimäisiä tilauksia. Poralaivoista Valentin Shashin valmistui joulukuussa 1981, Viktor Muravlenko kesäkuussa 1982 ja Mikhail Mirchnik syyskuussa 1982. Porauslautat Kolskaja ja Sahalinskaja tuotettiin molemmat vuoden 1985 aikana. Samaan huippukauteen osui myös Mir-syvänmerenalusten salainen valmistelu.

Neuvostoliiton kauppa pysähtyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajoamiseen.

Öljynporauslauttojen rakentaminen alkoi Mäntyluodossa vuonna 1972. Lauttoja toimitettiin aluksi Pohjanmerelle öljynetsintään. Ensimmäiset lautat olivat tyypiltään kelluvia ja liikuteltavia puoliuppolauttoja.

Myöhemmin painopiste siirtyi Neuvostoliiton tilauksiin Kaspianmerelle, jonne rakennettiin kelluttamalla siirrettäviä jack-up-lauttoja. Lauttojen lisäksi Neuvostoliitolle rakennettiin jäävahvistettuja öljynporausaluksia. Seuraava suunta oli arktisilla alueilla.1990- ja 2000-luvulla Mäntyluoto nousi merkittäväksi SPAR-lauttojen rakentajaksi Meksikonlahdelle. SPAR-lautat ovat syvän veden poraukseen tarkoitettuja kelluvia rakenteita.

Öljynporauslauttojen ja -alusten ohessa Mäntyluodossa on rakennettu niin huoltolautta, arktisia tankkereita, katamaraanityyppinen matkustaja-alus kuin kuivarahtialuskin. 2010-luvulla keskityttiin tuulivoimalan rakentamiseen. Marraskuussa 2025 alkoi Polar Max – jäänmurtajan lohkojen valmistus.

Öljynporauslauttojen rakentaminen toi Porille taloudellista turvaa ja työpaikkoja. Ympäristönäkökulmat eivät paikallisissa keskusteluissa juuri näkyneet. Suomi ja maailma olivat öljystä riippuvaisia. Vähitellen huolet öljytuotannon uhista ja riskeistä kasvoivat.

Itämeren saastumiseen havahduttiin jo 1960-luvulla. Suomen aloitteesta solmittiin Itämeren suojelusopimus vuonna 1974. Italialaisen tankkerin karilleajo Helsingin edustalla vuonna 1957 ja neuvostotankkeri Antonio Gramscin karilleajo vuonna 1987 paljastivat öljykuljetusten riskit ja puutteet varautumisessa.

Mäntyluodossa rakennettu Pentagone 84 pääsi Luoteis-Ranskassa Finistéren ja Iroisen saarten edustan asukkaiden ympäristöhuolten keskipisteeseen öljynetsinnän vuoksi 1975. Öljyä ei kuitenkaan löytynyt. Porissa vuonna 1985 valmistunut Kolskaja kaatui ja upposi Ohotanmerellä vuonna 2011.

1990-luvulle saavuttaessa ympäristöjärjestöjen huoli öljyteollisuudesta oli kasvanut. Vuonna 1995 Shell aikoi upottaa Brent Spar -lautan öljynporaussäiliön Pohjanmereen, mikä sai Greenpeacen aktivistit miehittämään lautan. Upottamisen valmisteluita tehtiin Mäntyluodossa rakennetulta monitoimilautta Stadivelta käsin.

MIR-tutkimussukellusalukset avasivat valmistuessaan uuden ulottuvuuden merentutkimuksessa. Niiden liikkuvuus ja toiminnallisuus jopa 6000 metrin syvyydessä olivat erinomaiset.

Sukellusalusprojektin juuret ovat vuodessa 1982, jolloin Neuvostoliiton Tiedeakatemia etsi tekijää 6000 m:n syvyyteen sukeltavalle alukselle. 8.1.1983 Lokomon Tehtailla Tampereella kokoontuivat Rauma-Repolan pääjohtajan Jouko Seren kutsumana metalliteollisuuden johtajat ja suunnittelijat pohtimaan oliko aluksen valmistaminen mahdollista. Lokomon Terästehtaan kanta oli, että miehistöpallo kyettäisiin valmistamaan. Myös arvio itse sukellusaluksen valmistamisesta oli myönteinen. Näin projekti päädyttiin siirtämään kokonaan Lokomon Meriteknisen tehtaan hoidettavaksi.

Sukellusalushanke pidettiin alusta loppuun salaisena. Projektin pääsuunnittelijana toimi pitkän uran Lokomolla tehnyt DI Sauli Ruohonen. Kaikkiaan projektissa työskenteli viitisenkymmentä henkeä. Lisäksi käytettiin niin koti- kuin ulkomaisia alihankkijoita.

MIR‑1 ja MIR‑2 ‑sukellusalukset valmistuivat lokakuussa 1987. Syvän veden kokeisiin lähdettiin Porin Mäntyluodosta 11.11.1987. Pintatukialuksena toimi R/V Akademik Mstislav Keldysh, joka oli vuonna 1980 valmistunut Raumalla Hollming Oy:n telakalla. Varsinaiset syvän meren kokeet suoritettiin Kap Verden lähettyvillä 13.–15.12.1987. Sukellukset suoritti kolmen hengen miehistö Pekka Laakson toimiessa pilottina. Tilaajalle alukset luovutettiin 17.12.1987.

Mäntyluodon telakka sai uuden alun vuonna 2025, kun kanadalainen Davie Shipbuilding osti Enersense Oyj:n omistaman Enersense Offshore Oy:n. Kaupan myötä yhtiön nimeksi tuli Sata Shipbuilding Oy.

Telakalla valmistuvat muun muassa runkolohkot Kanadan valtiolle tilattuun Polar Max -jäänmurtajaan. Lohkojen oli määrä lähteä jatkotuotantoon Helsingin telakalle keväällä 2026. Tuotannossa on myös esimerkiksi merituulivoimaloiden jalustaratkaisuja.

Keväällä 2026 työntekijöitä oli noin 150, ja määrän odotettiin kasvavan vielä sadalla. Haasteena on ollut osaavan työvoiman löytäminen vaativiin telakkatöihin: metallialalla vallitsee osaajapula. Yhtenä keinona telakka on hyödyntänyt oppisopimuskoulutusta. Tuore koulutusjakso oli käynnissä alkuvuodesta 2026.

Mäntyluodon tehtaiden ja telakan pitkä meriteollinen tarina jatkuu uusissa projekteissa.